Maa- ja kiviainesten kierrättämistä helpottavan markkinapaikan kehittäminen alkaa

27.03.2018.

Kiertomaa Oy kilpailutti maaliskuussa digitaalisen markkinapaikan maa- ja kiviainesmateriaaleille. Markkinapaikan tarkoitus on saada ylijäämämaa-ainekset kierrätettyä nykyistä tehokkaammin. Tavoitteena on lyhentää maarakennusmateriaalien kuljetusmatkoja, vähentää käyttökelpoisen rakennusmateriaalin turhaa läjittämistä ja säästää neitseellisiä maa- ja kiviainesvarantoja. Markkinapaikan toteuttaminen on osa Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaa CIRCWASTE -hanketta, jonka osatoteuttaja Kiertomaa Oy on.

Kiviaineshuollon kehittäminen on yksi hallituksen kiertotalouden edistämiseen liittyvistä kärkihankkeista. Ympäristöministeriö julkaisi viime viikolla aihetta käsittelevän raportin, jonka mukaan kiviainesten kysynnän ja tarjonnan koordinoimista tulisi edistää. Kiertomaa Oy:n markkinapaikka pyrkii osaltaan vastaamaan tähän tarpeeseen.

Digitaalisen markkinapaikan toteuttaminen alkaa kevään aikana. Toteuttajaksi kilpailutuksessa valittiin Dexmen Oy, jolla on kokemusta kiertotalouteen liittyvien IT-ratkaisujen kehittämisestä.

Lisätietoja markkinapaikasta ja CIRCWASTE -hankkeesta antaa projektipäällikkö Mia Hytti (mia.hytti@kiertomaa.fi, 040 860 4434).

Kevään räjäytys- ja louhintatyöt käynnistyvät

26.03.2018.

Saramäen maa-ainespuiston alueella suoritetaan viikkoina 13-14 räjäytys- ja louhintatöitä. Työt suorittaa Louhintaliike Varjonen Terjo Oy.

Pahoittelemme mahdollisia räjäytyksistä aiheutuvia melu- ja tärinähaittoja.

Tiedusteluihin vastaa:

Toimitusjohtaja Patrik Jalonen
040 867 0133
patrik.jalonen@kiertomaa.fi

Kiertomaa kasvoi jälleen yhdellä uudella työntekijällä

18.01.2018.

Pieni ja vauhdikas joukkomme kasvoi jälleen tammikuussa, kun Mia Hytti aloitti Kiertomaa Oy:ssä projektipäällikkönä. Mia vastaa jatkossa Circwaste -hankkeen etenemisestä. Mialla on vankka kokemus EU-hankkeista. Hän on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Union of the Baltic Cities -organisaatiossa. Koulutukseltaan Mia on FM (maantiede) ja merikapteeni. Tervetuloa Mia!

Kiertomaa ja Kekkilä yhteistyöhön

22.11.2017.

Olemme sopineet yhteistyöstä Kekkilä Oy:n kanssa. Jatkossa myymme kiviaineksen lisäksi multaa ja männynkuorikatetta. Tuotteita voi noutaa Saramäessä sijaitsevalta multa-asemalta. Myös toimitus suoraan kohteeseen onnistuu.

 

Myyntiin tulevat tuotteet:

Kekkilä Nurmikkomulta PLUS:
Hiekkapitoinen, kompostilannoitettu, kalkittu ja seulottu kasvualusta rakenteellista kestävyyttä vaativille nurmikoille.

Kekkilä Istutusmulta LAN:
Kivennäismaapitoinen, lannoitettu, kalkittu ja seulottu yleiskasvatusalusta pensas- ja puuistutuksille sekä kotipuutarhojen nurmikoille.

Männynkuorikate:
Soveltuu puistokohteisiin pensaiden alustaksi ja erilliseksi kuorikatepinnaksi. Palakoko on 20-100 mm.

 

Tiedustelut:

Sähköposti: myynti@kiertomaa.fi
Puhelin: 040 860 4780

Hiekoitussepelin myynti käynnissä

07.11.2017.

Hiekoitussepelin myynti Saramäessä on vauhdissa!

Myymme 3-8 mm sepeliä muun muassa talo- ja kiinteistöhuoltoyhtiöille. Hyvälaatuista hiekoitussepeliä voi noutaa Saramäen toimipisteestä arkisin klo 6-16.
Pienemmille asiakkaille toimitamme hiekoitussepelin suoraan kohteeseen, sillä henkilöautolla liikkuminen ei toistaiseksi ole sallittua alueella.

 

Tiedustelut:

Sähköposti: myynti@kiertomaa.fi
Puhelin: 040 860 4780


Saramäen toimipiste:

Asutustie
20380 Turku